sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kerholaisten palkitseminen 2017!

ToiSK palkitsee ansioituneita koirakoita syyskokouksen ja pikkujoulujen yhteydessä :)

Hallituksen valitsemien palkittavien lisäksi muuten menestyneet (esim valioituneet) koirakot voivat ilmiantaa itsensä viimeistään 30.10.2017 yksityisviestillä, verkkosivujen yhteydenottolomakkeella tai sähköpostitse puheenjohtaja@toisk.fi.

lauantai 5. elokuuta 2017

Kenttätalkoot tiistaina 8.8. ja sunnuntaina 13.8!

Kentällä on taasen tarvetta pienimuotoiseen talkoiluun: askarreltavaa riittää siivoustöissä, järjestelyissä, varastoinnin suunnittelussa, varastohyllyjen rakentelussa ja kiinnittelyssä sekä sihteerinkopin sisäremontin viimeistelyssä. Jokaiselle on varmasti jotakin puuhaa eikä mitään tarvitse erityisemmin osata: porukalla tehdään ja kaikkia apua tarvitsevia varmasti neuvotaan :)

Tiistain 8.8. talkoot alkavat kello 18 ja sunnutaina 13.8. aloitellaan kello 12. 
Näillä näkymin tiistaina suunnitellaan mm. varastointitarvetta ja tehdään pienempiä juttuja, koska päivänvaloa on rajallisesti. Kuitenkin niin paljon saa toki tehdä kuin suinkin voi ja ehtii!

Tervetuloa mukaan sankoin joukoin! Puolen tunnin tai tunninkin työpanoksesta on hyötyä, joten voit tulla mukaan vain hetkeksikin -koko päivää ei tarvitse olla ;)

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Hyppytekniikkakoulutus su 10.9.

Jari Salmelan hyppytekniikkapäivä su 10.9.2017!
Viime vuonna hyväksi koettu hyppytekniikkakoulutus järjestetään uudestaan :) Koulutuspäivään mahtuu 10 koirakkoa ja mukaan kannattaa tulla harrastuslajiin katsomatta. Edellisvuoden tapaan harjoitteet sovelletaan koirakon tarpeiden mukaan harrastuslajin esteet ja vaatimukset huomioiden.
40 €/koirakko, 5 € kuunteluoppilas.
Sitovat ilmoittautumiset puheenjohtaja@toisk.fi.

Sinivalkoinen syysmätsäri 20.8!


tiistai 25. heinäkuuta 2017

Koiratanssipäivä 12.8.2017

Oman koiransa kanssa kilpaillut sekä lajia Tampereen Seudun Koirakerholla kouluttanut Niina Taskinen tulee esittelemään koiratanssia kerhon kentälle lauantaina 12.8 klo 11 alkaen. Koulutukseen mahtuu 10 koirakkoa sekä rajattomasti kuunteluoppilaita, koulutuksen hinta on 15 € / koirakkopaikka sekä 5 € / kuunteluoppilas. Koirakkopaikkoihin etusijalla ToiSK ry:n jäsenet.

Ilmoittautumiset osoitteeseen jasenasiat@toisk.fi 5.8 mennessä, kerrothan sähköpostissasi oletko tulossa koiran kanssa vai kuunteluoppilaaksi. Koulutuksen järjestymisen edellytyksenä on riittävän suuri osanotto, joten kaikki sankoin joukoin koiratanssimaan!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Rahastonhoitajamme Tuire Tyrnin muistolle

"Lähdön hetki on tässä. 
Voi hyvin, edeltä mennyt.
Tervehdi puolestamme 
maailmankaikkeutta.
Lepo ja rauha
ympäröiköön sinut."
Eeva Kilpi 

Toijalan Seudun Koirakerhon pitkäaikainen rahastonhoitajamme Tuire Tyrni nukkui pois vakavan sairauden murtamana 24.6.2017, hoitaen omasta tahdostaan luottamustehtävänsä huolellisuudella ja täsmällisyydellä loppuun asti. Muistamme lämmöllä Tuirea, joka hoiti tehtävänsä aina esimerkillisesti ja iloisella asenteella. Koirakerho muisti Tuiren läheisiä adressilla. Otamme osaa Tuiren sukulaisten, ystävien ja tuttavien suureen suruun.

Tuoreemmille kerholaisille Tuire on lähinnä nimi paperilla tai netissä: hän ei asunut Akaassa, välillä kaukanakin sieltä, ja treenaili saksanpaimenkoiriensa kanssa toisaalla ja loppuvuosina, koirien vanhetessa, nautti vain arjesta koirineen. Pidempään kerhossa mukana olleille Tuiresta onkin jo varmasti lämpimiä muistoja iloisena, positiivisena ja täsmällisenä ihmisenä joka hoiti aina luottamustoimensa huolellisesti ja esimerkillisellä asenteella. Rahastonhoitajana Tuire jätti suuret saappaat täytettäväkseen ja kuluvan vuoden loppuun asti rahastonhoitajan tehtävissä jatkaa hänen puolestaan hallituksen yksimielisellä päätöksellä Anne Liias.


Toivotamme voimia kaikille Tuiren omaisille, ystäville, tutuille ja muuten hänen elämässään mukana olleille. Menetys on suuri, mutta muistetaan Tuirea ilolla, sillä niin hän varmasti olisi meidän toivonut tekevän.

Toijalan Seudun Koirakerho ry:n ja sen hallituksen puolesta,
Mari-Miia Juomoja

pj